Yksitoista vuotta sitten olimme Kallen kanssa polkupyörävaelluksella. Istuin makuualustan palalla minikokoisen telttamme ovensuussa ja keitin trangialla aamupalaksi hiukan sateessa vettynyttä kaurapuuroa. Katselin keitostani ylpeydellä: se ei kärähtänyt, vettä oli aika sopiva määrä, ja sillä pääsisimme eteenpäin vähintään sen 15 minuuttia, jonka puuro tavallisesti vatsassani kestää, ennen kuin se pakenee tuli hännän alla mahalaukusta ohutsuoleen, ja olen taas kuolettavan nälkäinen. Tämän ylpeän aamuhetken tuhosi viereisestä, pienin Tanskan lipuin koristellusta teltasta ulos astunut motoristi, joka venytti pitkät käsivartensa kohti aurinkoa, askelsi prätkänsä sivuvaunulle, josta nousi pieni pöytä, pari tuolia, herkullista tanskalaista vaaleaa aamusämpylää (joka näytti siltä, ettei sade ollut päässyt siihen käsiksi kosteilla kourillaan) sekä kahvinkeitin. Yhtäkkiä oma vetinen trangiapuuroluomukseni ei enää tuntunutkaan kovin houkuttelevalta.
Leirielämä vaatii sopeutumista huomattavasti tavanomaista vähäisempiin resursseihin. Aika monesta asiasta voin luopua. Ilman tiskikonetta ja kuivauskaappia (sekä yhdellä pienellä lavuaarilla) pärjää aika kivuttomasti – etenkin, kun käytössä on muutama tehokas, kaksijalkainen kuivauskone, jotka käyvät tomaattipolttoaineella. Oma suihku ja pesukonekin ovat varsin turhanaikaista luksusta, saunasta nyt puhumattakaan. Treenata voi ilman käsipainoja tai punttisalia, kunhan jostain löytyy tukeva oksa leuanvetoja varten tai vaikkapa portaita, joilla juosta. Istumakorkeus sängyssä on sinänsä ihan mukava tekijä, mutta ei lainkaan välttämätöntä. Silitysraudan, television, mikron ja uunin puuttuminenkin on yksinkertainen asennekysymys. Vaan jotain opin tanskalaiselta prätkäjätkältä vuosien takaa, ja yhdestä en luovu: viekää kaikki muut, mutta aamucappuccinoani ette saa!
Suoranaisia esteitä kahvirintamalla on vähän – hidasteita sen sijaan kyllä löytyy. Niistä suurin on se, että Armaani, taitavin kotibarista kautta seitsemän meren, nukkuu alkovin luolamiesosastolla eli lähinnä takaseinää. Koska minä olen portaiden edessä, hänellä on kaikki mahdollisuus kääntää hymyillen kylkeään, kun aamuaurinko pilkistää kattoluukun raoista ja nassikat heräilevät takasängyllä. Näin cappuccinon valmistus jää minun kahviasiantuntemuksen osalta heiveröisille harteilleni. Kaameaa. Kakkossijalla, joka kalpenee edellisen syyn rinnalla, on se tosiseikka, että tämänhetkinen välineistöni cappuccinonteon taistelukentällä koostuu nuotiopannusta, muovitötteröstä suodatinta varten, suodatinpaperista ja termospullosta. Ruokakaapin kahville varatussa neliödesimetrissä on vain tummapaahtoista reilun kaupan luomukahvia. Eikä minulla myöskään ole kevytmaitoa, vaan jääkaapin maidolle varatussa neliödesimetrissä seisoo ylpeänä purkki rasvatonta maitoa. Olet varmasti sitä mieltä, ettei tällä arsenaalilla voi saada aikaan minkäänlaista sumppia, joka edes etäisesti muistuttaisi cappuccinoa, mutta harhakäsityksesi johtuu vain siitä, etten vielä paljastanut salaista asettani: minullapa onkin maitovaahdotin!
Viileänä juhannusaamuna Kungälvissä, rauhaisasti virtaavan Göta-joen rannalla, keittelin vahvaa, tummaa kahvia liikaa huhkineelle ja aamutorkkunsa moninkertaisesti ansainneelle Armaalleni. Kun vaahdottelin kattilassa lämmitettyä maitoa, hän loikkasi alas alkovista tukka pystyssä ja silmät sikkurassa, kaivoi kaapista kameransa ja ikuisti kiireesti vaahdottimen ensimmäisen hurrutuskerran. Kaadoin kuppeihin selvästi espressoannosta enemmän höyryävää sumppia, lorautin ensin joukkoon vielä juoksevan maidon ja sommittelin päälle kovat vaahtohahtuvat. Kalle ei kuitenkaan sanonut poikkipuolista sanaa varsin surkeasta yritelmästäni, vaan hänen kasvoiltaan kuvastui sama tunne, joka lämmitti itseäni aamuisella puuronkeittovuorolla kauan, kauan sitten: cappuccinoa, leiriaamupalalla!
Huomenna ostan kevytmaitoa, jotta saan oikeanlaista vaahtoa. Pilvimuodostelmat ovat kivoja, mutta eivät aamukahvissa.
Hallinnollinen lisähuomautus:
Verkot ovat näin Kallen kesäloman aikana vielä hieman epävakaat, eikä kuvien lataaminen luonnistu – viime vuonna tällä Fredrikshavniin vievällä lautalla verkot toimivat moitteetta, joten olin varautunut tehokkaampaan palveluun. Vaan otetaan tämäkin parisuhdetestinä: koskaan ei pitäisi mennä naimisiin, ennen kuin on nähnyt tulevan siippansa pätkivän verkon äärellä!
Koti tiellä 