Aurinko nousee kaupungin yli. Se on yllättävän nopea. Ehdin vasta laittaa kahvivedet tulille, kun se jo oli maalannut koko taivaan sinisenharmaalla valolla, vaikka vasta aloitteli punaisella raidalla taivaanrannan puitten yllä, kun nousin.
Eilen otettiin aimo harppaus kohti Barcelonaa ajelemalla Puy du Fousta keskiaikaisen Carcassonnen kaupungin liepeille. Välimeren tuoksu kantaa tänne asti, vaikkei ihan rannikolla ollakaan. Talojen tyylikin on Välimerelle uskollinen, kasvistosta puhumattakaan. Onpa mukava olla täällä!
Lauantaina olimme Puy du Foun teemapuistossa, josta saimme vinkin toista viikkoa sitten Forges-les-Eaux’ssa. “Unohtakaa Disney ja menkää Puy du Fouhun! Minä olen 70-vuotias, enkä ole koko elämäni aikana nähnyt hienompaa huvipuistoa! Lapsenlapsetkin tykkäsivät, vaikkeivät puhu ranskaa,” kertoi brittinaapurimme tuolloin. Ja onneksi otimme vinkistä vaarin! Vaikka kenties puolet hänen iästään, en ole minäkään koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Upea kokemus!
Puy du Fou on teemapuisto, mutta lukuun ottamatta (ulkonäöltään) 1920-lukuista karusellia siellä ei ole huvipuistolaitteita, vaan puiston idea on fiktiivinen, historiallinen katsaus Puy du Foun ja Ranskan aikakausiin teatterin, näyttämöakrobatian ja muun sirkustaiteen avulla.
Astelimme puistoon hieman puoli kymmenen jälkeen, kun ensimmäinen iso esitys (pieniä on toistakymmentä ja isoja viisi) alkoi puoli yhdeltätoista, ja puiston läpi pääsi kulkemaan kymmenestä alkaen. Ihmisvirta puistoon oli mielestämme aikaisesta ajankohdasta huolimatta jo jatkuva. Iltapäivällä väkeä oli kuitenkin jo tungoksiin asti, ja kun tulimme esitykseen tuntia ennen, edessämme oli jo satojen ihmisten jono. Aikainen lintu madon nappaa, tässäkin tapauksessa!
Tara vietiin esitysten ajaksi hoitoon puiston lemmikkihoitolaan. Se osoittautui hyväksi, siistiksi paikaksi, jossa koira saa ruokaa, vettä ja ulkoilua tarpeen mukaan. Tiukka sisääntulotarkastus kennelissä on, eli mukaan tulee varata lemmikkipassi ja varmistua siitä, että mikrosirut ja rokotusasiat ovat kunnossa. Lisäksi siellä ei puhuttu sanaakaan englantia (vaikka töissä oli kaksi nuorta aikuista), joten jos aiot jättää koirasi parkkiin, huolehdi, että osaat kertoa tarvittavista asioista ranskaksi.
Ensimmäinen näkemämme esitys sisälsi 170 koulutettua lintua, joita kymmenisen falkonieeria ohjasi lavalta käsin. Maakotkia, valkopäämerikotkia, korppikotkia, erilaisia haukkoja, pöllöjä, korppeja ja haikaroita. Minä, joka tavallisesti inhoan eläinpuistoja vihreän sydämeni viimeisestä sopukasta asti, istuin muun perheeni kyljessä häikäistyneenä lintujen upeudesta. Haukat ja kotkat syöksyivät puoli metriä pääni yläpuolelta nappaamaan herkun falkonieerin kädestä. Kaukana taivaalla leijuvasta kuumailmapallosta lähti muutama jättimäinen maakotka, jotka ensin kaartoivat pieninä pisteinä taivaan sinessä ja sitten syöksyivät uskomattomalla voimalla ja taidolla ilman halki, kohti falkonieerin odottavaa käsivartta. Muuttohaukka suhahti alas niin nopeasti, että sitä tuskin näki, ennen kuin se jo istui kouluttajansa käsivarrella ja söi hiirenriekaletta palkinnoksi.
Ensimmäinen puolikas esityksestä kului pyyhkiessä uskomattoman liikutuksen kyyneleitä kasvoilta. Toisen puolikkaan aikana ehdin myös miettiä, miten linnut on saatu koulutettua niin tarkasti – korppi haki pensaista punaisia ruusuja näytelmän sankarittarelle, pöllöt lensivät täsmälleen samoista koloista linnanraunion muurista läpi, yksikään lintu ei rynnännyt riemuissaan vapauteen liitäessään ilman halki, vaan ne lehahtivat äärimmäisen tyytyväisen näköisinä kouluttajansa luo herkkua odottamaan. Helposti elämäni tähän asti uskomattomin näyttämökokemus! En muista, koska viimeksi olisin vuodattanut häikäistyneitä kyyneleitä halki kokonaisen esityksen…
Päivä jatkui roomalaiseen tapaan leivällä ja sirkushuveilla. Lavasteet ja puitteet Puy du Foussa oli tehty virheettömällä suunnittelulla ja ammattitaidolla. Puiston kaikki työntekijät ja rakennukset edustivat tiettyä aikakautta, ja jos olit ostamassa ruokaa viikinkikylässä, tarvikkeet modernia ranskalaista ruokaa varten vietiin ravintolaan kiikkerällä, viikinkiaikaiselta näyttävällä kottikärryllä. Roomalaisvaltaa edustava giganttinen colosseum oli sekin uskomattoman hienosti tehty. Kuvassa katsojamäärä näyttää vähäiseltä, mutta tässä lehtereitä vasta täytetään – jokaikinen paikka tuli täyteen.
Kuten huomaat, Natiainen osoittaa vanhaan roomalaistapaan haluavansa, että gladiaattorit säästävät näytelmän sankarin, kristittyyn rakastuneen roomalaisten legioonien johtajan. Varoituksen sanana, jos aiot Puy du Fouhun: roomalaiset sirkushuvit olivat varsin hurjat – tekoverta ei gladiaattoritaistoissa säästelty, ja yhdessä vaiheessa elävä leijona loikkasi vaunuun, johon oli aiemmin viety vangittu ryhmä kristittyjä, ja kirkuna ja ärjähdykset täyttivät hetkeksi areenan. Jouduin varmistamaan moneen kertaan, että muistavathan kaikki, että tämä on näytelmä, eikä kukaan oikeasti kuole ja leijonatkin on vain koulutettu noin hienosti. Lapset pyöräyttelivät silmiään: “JOO, JOO, äiti! Voidaanko nyt olla hiljaa, että voin osallistua!?” Yleisö nimittäin otettiin aktiivisesti mukaan huveihin, ja lapset huusivat muiden mukana – tietysti gallialaisten puolella roomalaisia vastaan.
Lisäksi katsoimme upean esityksen viikinkihyökkäyksestä, jossa stuntit, pyrotekniikka ja muut erikoistehosteet häikäisivät allekirjoittaneen teatterikonkarinkin aivan hiljaiseksi. Koulutetun suojelukoiran määrätietoinen hyökkäys kiinni maalimiehenä toimivan näyttelijän käsivarteen oli sekin hurjan hienoa nähtävää. Viimeinen näkemämme esitys ennen kuin väsähdimme ja lähdimme takaisin autolle, oli hevosakrobatiaa keskiajan henkeen – keskeisessä osassa Orleansin neitsyt. Yön Cinéscénie-esitys, jossa on maailman suurin lava ja johon osallistuu tuhansia paikallisia, vapaaehtoisvoimin työskenteleviä näyttelijöitä sekä satoja hevosia jäi meiltä väliin, koska viikonlopun liput oli myyty loppuun aikoja sitten. Yhdessä päivässä ei myöskään jaksanut lähimainkaan kaikkia esityksiä ja muuta nähtävää ja koettavaa, jota puisto tarjoaa.
Käymättä Disneylandissä (mutta valitettavasti monelle muulle huvipuistolle altistuneena) uskallan toistaa brittimiehen käsityksen: unohda muut paikat ja käy Puy du Foussa. Ihan pienille lapsille kaikki esitykset eivät ehkä sovi, mutta meidän nassikat olivat riemuissaan. Kaikki on puhuttu ranskaksi, mutta puistosta saa englanninkieliset kuulokkeet. Meillä niitä ei ollut, ja hyvin pärjättiin – kuiskattiin lapsille käännöksiä sitä mukaa, kun saatiin kiinni siitä, mitä näytelmien henkilöt puhuivat. Kun puisto vuonna 2012 valittiin maailman parhaaksi teemapuistoksi ja suhteutettuna siihen, että Lintsin hupiranneke maksaa 37 €, ovat lippujen hinnatkin Puy du Foussa uskomattoman halvat: päivälippu puistoon maksoi aikuiselta ennakkoon ostettuna alle 30 €. Vain yhdestä puiston viidestä pääesityksestä olisi hyvin voinut pyytää tuon hinnan, enkä olisi pitänyt sitä mitenkään liian kalliina.
“Toiseksi hienoin hääpäivä tähän mennessä!” sanoi Kalle, kun palasimme autolle.
“Toiseksi?!” ihmettelin, “Mikä muka on ollut hienompi?”
“Se eka,” hän sanoi ja suukotti nenänpäätäni ennen hilpaisemistaan koiralenkille.
Koti tiellä 