Miksi, oi miksi muutossa käy joka kerta samalla tavalla: Ensin päätetään, että tämä on se kunnolla hoidettu muutto, jossa laatikoissa on vain sitä tavaraa, mitä pitääkin, ja jokaisessa laatikossa lukee, mitä se sisältää, aikaa muutolle jätetään paljon, ja viimeinen päivä ennen lopullista kalmanviivaa vieteään rauhallisissa tunnelmissa skumppapullon seurassa – kippis, kaikki on jo valmista. Ja hyvin se aina alkaakin: ensin pakataan kaikessa rauhassa pari kuukautta, käydään läpi jokainen paperilappu, lajitellaan, organisoidaan ja kierrätetään. Ja yhtäkkiä huomataan, että MITÄ HITTOA muuttopäivä on jo huomenna, tungetaan sekalaista tavaraa epämääräisessä järjestyksessä siivouskaapin pohjalta häthätää riivittyihin jätesäkkeihin. Huh, ehdittiin! Ja kun väkevät käsivarret ovat kantaneet pois kaikki huonekalut ja laatikot, on random tavaraa (joka ei mahdu enää mihinkään) olohuoneen lattialla vielä kontillinen. Ja itse repii hiuksiaan ja jo valmiiksi särkevät lihakset vastalauseita vinkuen kyykkää ja kumartuu ja lajittelee. Ja vie roskiin kymmenen kassillista erinäistä tavaraa, joka ei kenellekään kelpaa.
Ja tietysti, organisoinnin kukkasia kun tässä ollaan, viimeisenä asunnossa kaiken rojun keskellä on siipan työpöytä – hän on luonnollisesti säästänyt lomapäivänsä arvokkaaseen lomailuun eikä turhaan muuttamiseen. Koska huonekalut on jo viety, hän ensin rakensi toimiston, jossa hän istuskeli mukavassa risti-istunnassa lattialla, ja työpöydän virkaa toimitti nurin käännetty pahvilaatikko. Kahdeksan tuntia putkeen lotus-asennossa kävi kuitenkin budoharrastajallekin liian rankaksi, ja hän haki auton pihahuonekalut tekemään kotitoimiston virkaa.
Kohta avataan se skumppapullo. Tämä on silkkaa riemua, tämä muutto.
Koti tiellä 